Skorpioni Horoskooppi 2021

Skorpioni on hyvin kunnianhimoinen merkki, ja vuosi 2021 tuo heille erityisesti työrintamalla haasteita, joihin he tarttuvat kuitenkin pelottomasti. Mikäli he ovat olleet aikeissa aloittaa uuden projektin, tämä vuosi saattaa olla ratkaiseva sen kannalta. Pidä kuitenkin rahankäyttösi aisoissa – liika kuluttaminen saattaa kostautua myöhemmässä vaiheessa.

Kevään saapuessa mielesi täyttyy ideoista, minkä vuoksi koet tarvetta muuttaa työelämääsi täysin. Et pelkää hyppyä tuntemattomaan, joten anna palaa – horoskooppisi mukaan näissä vesissä odottaa ilo ja täyttymys, vaikka se tarkoittaisikin nykyisen työsi lopettamista.

Kesän alussa sinun kannattaa ehdottomasti lähteä lomalle eksoottiseen kohteeseen joko kumppanisi tai ystäviesi kanssa. Vain tällä tavalla pääset irtautumaan täysin kuluneiden kuukausien epärealistista työpaineista. Sinun kannattaa nyt ladata akkusi sekä psyykkisesti että fyysisesti 2021 vuoden loppua varten.

Vuoden toisen puoliskon aikana skorpionilla saattaa olla taloudellisia vaikeuksia. Mikäli sinulla ei ole säästöjä joita hyödyntää, pyydä apua perheeltäsi. Pankista otettu laina saattaa aiheuttaa lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä – saattaisit menettää jopa kotisi. Pyri pysymään rauhallisena, sillä tämä kausi ei kuitenkaan kestä ikuisesti: taloudellinen tilanteesi tulee vielä paranemaan.

Mikäli koet olevasi usein hermostunut, horoskooppisi neuvoo sisällyttämään päiviisi rauhoittavia tekniikoita, kuten meditaatiota tai joogaa. Fyysinen ja psyykkinen terveys kulkevat käsi kädessä, joten tuoreiden kasvisten ja hedelmien syönti, säännöllinen liikunta ja yrttiteejuomien nauttimen ei ole pahitteeksi. Mikäli et lisää näitä toimia arkeesi, vuoden 2021 horoskooppisi voi olla hyvin turhauttava, jopa hyvin masentava.

Vuoden viimeisinä päivinä Jupiterin ollessa kaloissa, skorpionin intuitio kasvaa. Filosofiset ajatukset nousevat pintaan, samoin mietteet elämän tarkoituksesta. Sen sijaan, että sukellat näihin ajatuksiin liian syvälle, tee jotain hyvää toisille. Pienet teot tekevät maailmasta paljon mukavamman ja siedettävämmän paikan.