15.1. 2023
Chiron
Horoskoopeissa, Chiron symboloi sisäisiä haavojamme. Nimensä asteroidi on saanut kentaurilta joka tarkoittaa viisasta opettajaa sekä parantajaa. Chironin merkki syntymähetkellämme auttaa meitä tunnistamaan heikkoutemme. Kuitenkin se myös näyttää lahjamme, joka meillä on toisten parantamiseksi.
Chiron kohtasi eläessään kolme suurta kärsimystä. Ensimmäinen oli se, että hän tuli hyljätyksi vanhempiensa toimesta. He olivat kauhuissaan hänen merkistään ja he hylkäsivät hänet poikanaan. Hänestä tuli opettaja monille muinaisille sankareille. Hänen toinen piinansa oli se jonka oppilaat vahingossa aiheuttivat, he ampuivat häntä myrkytetyllä nuolella. Hänen puolijumaluutensa pelasti hengen, mutta hän kärsi valtavasti. Turhien parannusyritysten jälkeen hän ymmärsi, että hänen ainoa tiensä ulos oli kuolema. Prometheuksen kirouksen taakan vuoksi hän lopulta menehtyi. Kuoleman jälkeen jumalat nostivat hänet tuonelasta taivaaseen, jossa hän saavutti kuolemattomuuden kentaurien tähdistössä.
Oinaassa
He kamppailevat epäonnistumisen ja oman identiteetin ilmaisun kanssa. He näkevät muiden vahvuudet, joka tekee heistä erinomaisia mentoreita.
Härässä
Heillä on vaikeuksia tunnistaa arvonsa. He ovat myötätuntoisia ja epäitsekkäitä, joka tekee heistä hyviä kumppaneita.
Kaksosissa
He tuntevat itsensä syrjäytetyiksi ja kärsivät heikosta itsetunnosta. He ovat kykeneviä parantamaan muita hellillä sanoilla.
Ravussa
Heidän haavoittuvuutensa juontuu lapsuudesta. He tuntevat itsensä hyljätyiksi ja rakastamattomiksi, aiheuttaen heille vaikeuksia luoda uusia ihmissuhteita. He ymmärtävät toisia sanattomasti ja lohduttavat heitä.
Leijonassa
He jättävät usein huomioimatta toiset ja kamppailevat täydellisyyteen pyrkimisen kanssa. He motivoivat ja inspiroivat ympärillään olevia.
Neitsyissä
He tuntuvat vajaavaisilta, joka manifestoi liian korkeita odotuksia. He ovat innokkaita auttamaan ja se tekee heistä erinomaisia opettajia ja lääkäreitä.
Vaa'assa
He tuntevat, ettei heillä ole sielunkumppania. Samanaikaisesti he kärsivät vahingollisista ihmissuhteista. He ovat erinomaisia kuuntelijoita.
Skorppionissa
Läheisyys pelottaa, itsevarmuuden puute johtaa mustasukkaisuuteen ja parisuhdeongelmiin. Tämä elämän kestävä kamppailu estää näkemästä pinnan alle sekä vaikeuttaa toisten syvää ymmärtämistä.
Jousimiehessä
Heidän on vaikea löytää elämälle tarkoitusta, johtuen periaatteiden tuhoutumisesta ja teini-iän uskomuksista. Heidän ajattelutapansa tekee heistä uniikkeja filosofeja.
Kauriissa
He käyttävät ammattiaan persoonallisuutensa ilmaisuun sekä tunnustamisen lisäämiseen. Heidän haavoittovuutensa yhdistyy heidän isäsuhteisiinsa tai auktoriteetteihin. He esiintyvät loistavina työntekijöinä ja he ovat halukkaita uhraamaan itsensä muiden vuoksi.
Vesimiehessä
He tuntevat etteivät he saa tukea tai ovat unohdettuja, ajatuksissaan he eivät sovi mihinkään. Heidän mielensä toimii uniikilla tavalla, joten he voivat auttaa muita monimutkaisissakin ongelmissa.
Kaloissa
He kärsivät petetyksi tulemisen tunteesta ja tuntevat epäoikeudenmukaisuutta elämässään. He asettuvat usein uhrin asemaan. He ovat hyvin myötätuntoisia ja tuntevat helposti empatiaa toisia kohtaan.