10.9. 2019
Kelttiläinen Horoskooppi: Mitä Puumerkkisi Kertoo Sinusta?
Kelttiläinen puuhoroskooppi, aivan kuten tavallinen astrologiakin, perustuu uskomukseen, että syntymäpäivämme ja -aikamme muovaavat jollakin tavalla luonteenpiirteitämme. Kelttiläiset näkivät kuitenkin suurta tärkeyttä puissa ja kasveissa, jotka olivat heille loputon tiedon ja viisauden lähde. Tästä syystä he loivat kolmetoista merkkiä - kuten vuodessa on kolmetoista kuun kiertoa - ne tavallaan heijastavat niihin liitettyjen puiden ja kasvien persoonallisuutta. Mikä on sinun ja mitä se kertoo sinusta?
Koivu (joulukuun 24 – tammikuun 20)Koivun energian alla syntyneet ihmiset jäävät helpoisti kiinni innostukseensa ja kunnianhimoisuuteensa, mikä motivoi vahvasti myös heidän ympärillään olevia ihmisisä. He ovat suvaitsevaisia, kovia, joustavia ja kykenevät pitävät päänsä kylmänä kaikenlaisissa olosuhteissa. He ovat myös synnynnäisiä hallitsijoita, joten he ottavat epäröimättä tämän roolin aina kun tilanne vaatii johtajuutta.
Pihlaja (tammikuun 21 – helmikuun 17)Pihlaja merkkiset ovat luonnollisia filosofeja. He ovat niin avoimia, luovia ja omaperäisiä, että heidät ymmärretään usein väärin. Heidän viileän ulkokuorensa alla piilee monia intohimoisia ihanteita, jotka ovat heidän motivaationsa lähde. Heillä on luonnollinen kyky muuttaa heidän ympärillään olevia tilanteita ja ihmisiä heidän ympärillään pelkällä läsnäolollaan.
Saarni (helmikuun 18 – maaliskuun 17) Saarni yksilöiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat vahva intuitio, mielikuvitus ja taiteellinen lahjakkuus. He ovat joskus melko äreitä, mutta vain koska heidän mielensä on jatkuvassa liikkeessä. He voivat toimia yksin; mutta todellisuudessa, he elävät omassa maailmassaan ja tästä syystä, he eivät välitä paljon muiden mielipiteistä.
Leppä (maaliskuun 18 – huhtikuun 14) Lepät ovat luonnollisia mestareita kaikelle heidän ympärillään tapahtuvalle. Vahvan itseluottamuksensa ansiosta, he voivat olla erittäin viehättäviä ja vaikuttavia. He voivat nähdä jokaisen valheen läpi, ja kun niin tapahtuu, he eivät siedä niitä. He asettavat myös suurta arvoa heidän ajalleen, joten he yrittävät tehdä parhaansa olla tuhlaamatta sitä.
Paju (huhtikuun 15 – toukokuun 12) Pajun merkkiset ovat erittäin luovia, intuitivisia ja älykkäitä. He ovat erittäin tietoiai siitä, että kaikella on aikansa ja sen seurauksena, heillä on körsivällinen ja realistinen lähestyminen monia tilanteita kohtaan. Heidän luonnollinen kykynsä säilyttää tietoa usein vaikuttaa heidän vertaisensa. Heillä on kuitenkin tapana pitää itsensä elämässä taka-alalla, johtuen heidän peloistaan.
Orapihlaja (toukokuun 13 – kesäkuun 9)Ihmiset, joilla on orapihlajan värähtelyä, eivät ole yleensä kaikkea sitä, mitä he näyttävät olevan. He näyttävät usein elävän keskivertoa tai jopa tylsää elämää, mutta heidän sisällään on paljon intohimoa ja luovuutta. He ovat hyvin sopeutuvia kumppaneiksi sekä myös hyviä kuuntelijoita, joten ihmiset usein hakeutuvat heidän seuraansa jakaakseen taakkansa.
Tammi (kesäkuun 10 – heinäkuun 7)Tammen merkin alla syntynteillä on suuren vahvuuden lahja. He ovat luonnollisia taistelijoita, joten he usein toimivat edustajina niille, jotka eivät voi puolustaa itseään. Heidän aseensa ei ole kuitenkaan väkivalta; vaan välittävä, antelias ja halukas luonne. He luonnollisesti olettavat, että kaikki toimii positiivisella lopputuloksella, ja niin yleensä toimiikin.
Orjanlaakeri (heinäkuun 8 – elokuun 4) Orjalaakerilla on kaikista puumerkeistä jaloin luonne. Heidän jaloutensa ja sitkeytensä ansiosta, heistä tulee erittäin menestyneitä johtajia. Hei eivät anna koskaan periksi, ja kun esteitä tulee tielle, he tuplaavat yrityksensä. He häviävät harvoin, mikä motivoi heidän vertaisiaan näkemään heidät todellisina auktoriteetteina.
Pähkinäpensas (elokuun 5 – syyskuun 1) Pähkinäpensas antaa henkilölle älykkyyttä, tehokkuutta ja erinomaiset organisointikyvyt. Heillä on myös hyvä muisti, joten he ovat aina hyvin tietoisia, mutta joskus he näyttävät siltä, että he leveilevät. He tarvitsevat kaiken olevan järjestyksessä ja he antavat paljon huomiota yksityiskohdille, mikä näkyy kaikessa toiminnassa, jota he harjoittavat.
Viiniköynnös (syyskuun 2 – syyskuun 29) Ihmisillä, joilla on viiniköynnöksen värähtelyä, ovat usein hyvin oikullisia. Heillä on sisällään paljon ristiriitaisuuksia, jotka aiheuttavat heissä päättämättömyyttä; mutta toisaalta, he myös katsovat kaikkia mahdollisuuksia objektiivisesti. He luottavat asioihin, jotka tuovat heille nautintoa, kuten ruoka, viini tai musiikki. Tässä heidän omalaatuinen makunsa näkyy.
Muratti (syyskuun 30 – lokakuun 27)Ihmiset, joilla on muratin värähtelyä, on terävä äly ja he ovat erittäin myötätuntoisia. He ovat erittäin uskollisia ja anteliaita muita kohtaan, joten he ovat aina paikalla, kun joku tarvitsee auttavaa kättä. He ovat myös erittäin viehättäviä ja karismaattisia, ja vaikka kaikki viittaisi siihen, että tilanne ei ole hallinnassa, he voivat muuttaa sen suuntaa helposti.
Ruoko (lokakuun 28 – marraskuun 24) Ruokon alla syntyneillä yksilöillä on yleensä paljon salaisuuksia. Heillä on pakottava tarve kaivautua sisälle asioiden oikeaan tarkoitukseen, mikä tekee ongelmien ratkaisemisesta helppoa. He rakastavat lisäksi miellyttäviä tarinoita, joten he innostuvat usein liikaa juoruista. He ovat joskus hieman manipuloivia, mutta heidän aikeensa ovat aina hyvät.
Selja (marraskuun 25 – joulukuun 23) Selja antaa henkilölle vahvan halun vapauteen. Toisille tällaiset ihmiset saattavat vaikuttaa pinnallisilta ja ehkä hieman villeiltä. Hediän ekstrovertin kuorensa alla on kuitenkin erittäin huomaavainen sielu. He yrittävät auttaa rakkaitaan kaikissa tilanteissa, mutta heidän rehellisyytensä saattaa joskus olla vähän ylivoimaista.